Olet suomenkielisellä sivulla. Valitse maasi nähdäksesi sijaintikohtaisen sisällön.

Varmat maksuratkaisut epävarmoina aikoina

Vinkkejä

Kulut ja sähköiset kuitit

2 min

2020-10-15

Haasteet paperikuittien käsittelyssä, kun työntekijät tekevät etätöitä. Paljon verkko-ostoksia useilta verkkosivuilta. Hallinnointi maksaa yrityksille aikaa ja rahaa. Ongelma, jota ei voi ratkaista? “Aivan varmasti voi”, toteaa Eurocardin yritysmarkkinoinnin johtaja Ila Sabet Bergström

Pandemia ei ole muuttanut ainoastaan suhtautumistamme . Se on muuttanut tapamme olla tekemisissä toistemme kanssa, kommunikoida ja liikkua. Sen myötä myös tapamme tehdä ostoksia ja maksaa on muuttunut erityisesti yritysmaailmassa.

Kun työn tekeminen on siirtynyt koteihin, ja työntekijät kommunikoivat toistensa kanssa digitaalisissa kanavissa, ongelmaksi muodostuvat vanhat ja usein täysin manuaaliset työkulujen käsittelyprosessit, jolloin myös kokonaiskuvan saaminen on vaikeampaa. Miten lähetän paperikuitit eteenpäin talousosastolle, tai matkakulut hyväksyttäviksi vastuuhenkilölle?

Ila Sabet Bergström tietää, miten yritys voi helpottaa kulujen käsittelyä ja samalla pienentää menoja, kasvattaa tuloja sekä lisätä työntekijöidensä motivaatiota.

Digitaalinen kulujen käsittely

“Kun työtä tehdään nyt pääasiassa etänä, tarve digitaaliselle ja tehokkaammalle kulujen käsittelylle lisääntyy. Sekä pienet että suuret yritykset tarvitsevat digitaalisiaa työtapoja ostotapahtumasta liiketoiminnan hallintaan asti.

Eurocardilla on pitkäaikainen kokemus juuri digitalisoinnista ja yrityksen toimintojen tehostamisesta. Yrityskorteista integroituihin maksuratkaisuihin ja vaivattomaan seurantaan.

Vähemmän hallinnointityötä

Eurocardin älykkäät kokonaisratkaisut helpottavat kaikenkokoisten yritysten talouden hallintaa.

Ila Sabet Bergströmin mukaan juuri kulujen käsittely on haasteellista monille yrityksille.

“Joskus voi tuntua siltä, että kulujen ja kuittien selvittely on kuin muistipelin pelaamista, kun yrittää muistella, mikä kuitti ja kulu kuuluvat yhteen.”

Eurocardin ratkaisu vastaa juuri näihin kysymyksiin. Sen avulla yritykselle jää myös enemmän aikaa keskittyä varsinaiseen toimintaansa, kun aikaa ei tarvitse enää käyttää kadonneiden paperikuittien metsästykseen.

Kun aikaa kuluu vähemmän hallinnointiin, jää enemmän aikaa yritystoimintaan. Tämän lisäksi myös työntekijät ovat tyytyväisempiä ja tehokkaampia, mikä on tärkeää kaikille yrityksille - niin isoille yhtiöille kuin pienemmille start-up-yrityksille.

“Joustava ja digitaalinen maksuratkaisu, joka on helppo muokata eri tarpeisiin, auttaa yrityksiä valmistautumaan tulevaisuuden haasteisiin. Sillä kun ajat muuttuvat, myös Eurocardin maksuratkaisut muuttuvat.”

Digitaalinen kulujen käsittely auttaa yritystäsi:

  1. Kasvattamaan tuloja ja pienentämään menoja.
  2. Parantamaan hallintaa ja kokonaiskuvaa
  3. Lisäämään aikaa todelliseen työhön.

Lue lisää siitä, miten voit helpottaa maksujen käsittelyä ja tehostaa seurantaa

Haluatko uudistaa tavan, jolla maksat?

Mitä maksuihin tulee, erilaisilla liiketoiminnoilla on erilaiset vaatimukset. Saat parhaiten sopivan ratkaisun juuri sinun yrityksesi tarpeisiin, kun räätälöimme sen teitä varten.

Ota meihin yhteyttä