Olet suomenkielisellä sivulla. Valitse maasi nähdäksesi sijaintikohtaisen sisällön.

Asiakkaan vahva tunnistaminen

Sähköisistä maksuista tuli entistä turvallisempia, kun syyskuussa 2019 astuivat voimaan EU-säädökset vahvasta tunnistamisesta. Niiden tavoitteena on esimerkiksi vähentää huijausten riskiä. Kuten olet jo ehkä huomannut maksuja tehdessäsi, nyt maksaminen vaatii usein vahvaa tunnistamista.

Maksutapahtuman yhteydessä on tärkeää todeta maksajan henkilöllisyys. Sen vuoksi tarvitaan tunnistamista varmistamaan, että sinä todella olet asiakkaana. Oikeudettomia maksutapahtumia tehokkaasti estävä asiakkaan vahva tunnistaminen tapahtuu käyttämällä useita eri todentamistapoja, jotka ovat toisistaan riippumattomia.
Mitä vahva tunnistaminen (SCA) tarkoittaa?

Vahva tunnistaminen on kyseessä esimerkiksi silloin, kun vahvistat ostotapahtuman pankkitunnuksilla.

Syyskuussa 2019 voimaan tulleet EU-säädökset tiukensivat turvallisuusvaatimuksia, jotka koskevat sähköisiä maksuja EU:ssa ja ETA-maissa. Säädösten tavoitteena on ensisijaisesti pienentää huijausten riskiä, ja siksi maksamisen yhteydessä yhä useammin edellytetään asiakkaan vahvaa tunnistamista.

Miten tämä vaikuttaa sinuun:

  • Tehdessäsi ostoksia verkossa tai kirjautuessasi palveluihimme voit jatkossa tunnistautua esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla – tai helpommin, sovelluksemme kautta. Lataa sovelluksemme, mikäli et ole sitä vielä tehnyt.
  • Kaikki verkkokaupat eivät vielä ole liittyneet Mastercard Identity Check-palveluun. Verkko-ostos voi tästä johtuen tulla hylätyksi, sillä se ei vastaa vahvaan tunnistamiseen liittyviä vaatimuksia.
  • Voit edelleen maksaa kontaktittomasti (lähimaksulla) maksupäätteellä, mutta maksamisen yhteydessä voidaan kysyä PIN-koodia. Koodia kysytään esimerkiksi silloin, kun summa ylittää 50 euroa tai jos peräkkäisten maksukertojen määrä ilman PIN-koodia on yli viisi kertaa.
  • Mikäli olet unohtanut PIN-koodisi, voit tarkistaa sen sovelluksistamme.

Huomioi nämä: 

  • Varmista, että tiedät korttisi PIN-koodin.
  • Mikäli teet ostoksia verkossa, sinulla tulee olla käytössä verkkopankkitunnukset.
  • Kuten aikaisemminkin, on hyvä toimia huolellisesti mahdollisten korttipetosten ehkäisemiseksi. Älä koskaan anna korttiasi tai sen tietoja, kuten esimerkiksi PIN-koodia, kortin numeroa tai CVC/CVV-koodia, toiselle henkilölle. Ole tarkkana verkkopankkitunnusten käyttämisessä ja tarkista aina, että kyseessä on luotettava taho. Voit aina ottaa yhteyttä meihin, jos tarvitset tukea ja lisätietoa.

Lue lisää oikeuksistasi Euroopan komission verkkosivuilta